sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Verkostoituako, vai eikö? Verkostoitumisen voima, osa I

PM (Project Management) Clubin toimintaan osallistuneena, ja toki muutoinkin, olen huomannut, että ihmisillä on vaikeuksia verkostoitua. Outoon ihmiseen tutustuminen, mikäli ei ole jotain erityistä tarkoitusta (pakkoa), koetaan usein vaikeaksi, mikäli sitä ei ohjata ulkopuolelta. Tai sitten verkostoitumisen hyötyjä ei nähdä tarpeellisiksi? Vai olemmeko vain niin ujoja?



Verkoston luomisen tuska vai autuus?

Olen nelisen vuotta sitten joutunut luomaan oman verkoston uudelleen miltei tyhjästä. Sain verkoston kasvattamiseen erinomaisen ponnahduslaudan aloittamalla opiskelun. Harrastukset ovat hyvä väylä verkoston laajentamiseen, joten muun muassa PM Clubin ja vaihto-oppilas (AFS) toimintaan osallistumisella, verkostoni alkoi entisestään laajentua. Kolmanneksi kävin läpi LinkedInistä edellisestä työpaikastani jo aiemmin muualle siirtyneitä kontakteja. Tätä kautta sain muun muassa opinnäytetyöpaikan, ja lopulta myös työpaikan. 

Uuden työn myötä verkosto kasvoikin jo ihan uusissa atmosfääreissä. Eniten verkostoitumista on tapahtunut tekemällä projektitöitä asiakkaiden kanssa. Jokainen projekti on tuonut mukanaan uusia kontakteja. Puuttuvaa osaamistani olen paikannut käyttämällä avuksi arvokasta verkostoani samalla laajentaen omaa osaamistani, ja vuorostaan jakamalla omaa osaamistani verkostossani. Näitä arvokkaita kontakteja voin käyttää jatkossakin apuna. Osa kasvaneesta verkostostani on tullut työn kautta, osa opintojen kautta vuosienkin takaa ja osa uudelleen elvyttämällä vanhoja kontakteja.

Tunnustan ettei verkostoituminen joka päiväisessä elämässä ole näin helppoa. Verkoston luominen ja ylläpitäminen vaatii työtä. Se ei kasva itsestään, eikä se ole yhtä kuin LinkedInissä olevien kontaktien määrä. Tilaisuuksissa on helppoa istua jonkun tutun viereen, tai yksin jättäen turvaväli outoon henkilöön. Mikäli joudut istumaan oudon henkilön viereen, esitteletkö itsesi? Tuskin. Harvoin esittelen minäkään, ne kerrat on laskettavissa yhden käden sormilla. Suomalainenhan ei tunnetusti puhu, jollei kysytä. Verkostoitumisessa tarvitaan rohkeutta. Ihmisiä on introverttejä, ja ekstrovertteja. Toisilla verkostoituminen vaatii enemmän työtä ja rohkeutta kuin toisilla, mutta mahdotonta se ei ole,

Hyviä tilaisuuksia verkostoitumiselle on erilaiset tilaisuudet, esimerkiksi Onnistunut projekti –tilaisuus tai joka vuotiset Projektipäivät, jossa on alan ammattilaisia paikalla kuuntelemassa mielenkiintoisia esityksiä. Ajattelepa tilannetta, jossa tauolla et menisikään tuttavan luo, vaan katsoisit jonkun entuudestaan oudon henkilön, menisit hänen luo ja kysyisit voisinko liittyä seuraan ja esittelisit itsesi? Kuulostaako vaikealta? Ei minun mielestä, ainakaan näin paperilla. Mitä jos seuraavan kerran helmikuussa Tampereella, Tampere-talossa, pidettävillä Onnistunnut projekti –päivillä, kokeilisit esittäytyä jollekin oudolle?



Törmäsin LinkedInissä yläpuolella olevaan kuvaan. Kuva on loistava! Kuva muistuttaa kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen tärkeydestä (ja samalla myös Facebookin turhan suuresta roolista sosiaalisessa vuorovaikutuksessa). Sama pätee myös LinkedIniin. Päätinkin jatkaa verkostoitumistani oman työpaikan ruokalassa. Vasta kolmannella kerralla uskaltauduin menemään oudon luo ja kysyä voinko liittyä seuraan. Tämä vaati todella paljon rohkeutta minultakin. Hassua tässä tilanteessa tosin on se, että henkilö tunnisti minut henkilökortista ja tiesi minut PM Clubin vetäjäksi, koska on PM Clubin sähköpostijakelulistalla. Minulle oli taas heidän yritys jonkin verran tuttu, joten jutustelu sujui luonnollisesti. Tämähän kävi helposti!

Työmatkojen vuoksi kokeiluni jäi toistaiseksi tähän yhteen. Huvittavaa on, että projektinhallinnan koulutuksia (projektiviestintä ja sidosryhmienhallinta) annan neuvon: ”Älä koskaan syö lounasta yksin". On siis syytä aloittaa itsestäni. Työnantajani reaktiosta en tiedä, mikäli jatkan verkostoitumistani ruokalassaamme. Korkeintaan saattaa neuvoa pysyttelemään enemmän kotitoimistolla etätöissä J

En toki rohkaise ketään kaupungilla liikkuessaan jututtamaan outoja. Bussissa tätä kenties voisi kokeilla (olettaen, että vierustoveri vaikuttaa sellaiselta, jonka kanssa uskaltaa aloittaa keskustelun)? Vieruskaveri ei pääse edes karkuun jos sattuu ikkunapenkillä istumaan. Verkostoitumisessa tarvitaan pelisilmää. Aivan kenen tahansa kanssa ei kannata ruveta tekemään tuttavuutta.

Blogin toisessa osassa pohdin muun muassa verkostoitumisen hyötyjä, omia kokemuksia verkostoitumisesta (ja sen haasteista) ja pyrin kokoamaan hyväksi todettuja vinkkejä verkostoitumiseen. PM Clubin ensi vuoden ensimmäisessä tilaisuudessa, 20.1., on teemana verkostoituminen. Tilaisuuden esiintyjänä on Karla Nieminen Jäänmurtajista kertomassa verkostoitumisen saloista. Muistathan ilmoittautua!